Vårt team
Leif Andersson
of the investment committee
leif(at)areim.se
+46 70 454 65 20
Leif on yksi Infranoden Founding Partnereista, toimii investointikomitean puheenjohtajana ja on Infranoden hallituksen jäsen. Leifillä on lähes 30 vuoden kokemus kiinteistö- ja rahoitusalalta.
Vuonna 2003 Leif perusti Areimin Blackstone Groupin kiinteistötoiminnan pohjoismaiseksi kumppaniksi. Areim aloitti yhteistyön ING:n kanssa (nyk. CBRE GI) vuonna 2005 tarkoituksenaan tukea yritystä pohjoismaisen kiinteistörahastotoiminnan aloittamisessa. Leif oli myös yksi kolmesta JARL AM:n perustajasta. Yhtiö tunnetaan Stockholm Waterfront -kongressikeskuksen rakennuttajana.
Areim lanseerasi vuonna 2007 ensimmäisen kiinteistörahastonsa, johon ATP, APG ja GIC sijoittivat 2,1 miljardin kruunun pääoman. Vuonna 2012 yhtiö perusti Areim II -rahaston, jonka noin kolmen miljardin kruunun pääoman sijoittivat muun muassa APG, GIC, AP4 ja Allianz. Nykyisin Areimilla on yhteensä neljä rahastoa, joiden pääoma on yhteensä n. 18 miljardia Ruotsin kruunua.
Vuonna 2002 Leif oli yksi INREVin, Euroopan listaamattomien kiinteistömarkkinoiden yhdistyksen, perustajajäsenistä ja toimi sen hallituksessa 8 vuotta. Vuonna 2004 Leifistä tuli kiinteistöyhtiö CA Fastigheter AB:n ulkoinen hallituksen jäsen.
Leif on suorittanut diplomi-insinöörin tutkinnon kiinteistöalalta Ruotsin teknisessä korkeakoulussa, Kungliga Tekniska Högskolanissa ja EMBA-tutkinnon Stockholm School of Economics -kauppakorkeakoulussa.
